Kantapään kautta

Usein törmää keskusteluun tai jonkun muisteluun siitä, miksi koulussa on aikanaan ollut tai on vieläkin niin epämotivoivaa ja tylsää. Samoin ihmiset kokevat kouluoppimisen tai opiskelun hankalaksi ja työlääksi. Melko yleistä on ajatella niin, että mitä helpompaa ja hauskempaa oppiminen on, sitä parempaa on oppimisen laatu. Luonnollisesti tämä pitää paikkansa monessa tilanteessa. Sisäisesti motivoitunut ja mahdollisesti flow-tilassa kiitävä oppija varmasti usein oppiikin helposti ja oppimistulokset ovat myös laadullisesti arvioituna loistavia.

Asialla on kuitenkin myös toinen puoli. On ehkä aika ymmärtää, että kaiken oppimisen ei tarvitse, eikä sen edes kannata, olla helppoa ja hauskaa. Vaikeudet, haastavuus ja ponnistelu nimittäin oikeasti auttavat muistimme toimintaa ja parantavat oppimistulosten laatua huomattavasti.

Tiedonkäsittelyn prosessissamme ja muistimme toiminnassa on kolme vaihetta: Tiedon tallentaminen muistiin (encoding), tiedon säilyttäminen ja organisoiminen  muistissa (consolidation) ja tiedon palauttaminen mielestä (retrieval).

Hakuvihjeet

Oppimiskyvyllämme ei ole ylärajaa. Aina voimme liittää uutta tietoa vanhaan ja voimmekin ajatella, että mitä enemmän tiedämme ja osaamme, sitä helpompi meidän on oppia uutta, koska pohjatietomme helpottavat, selkeyttävät ja nopeuttavat oppimista.  Mitä paremmat muistiedustustomme ovat, sitä parempia hakuvihjeitä voimme aivoillemme antaa, jotta mieleenpalautus helpottuu. Hakuvihjeet ovat niitä tietoja, taitoja, tunteita ja ajattelupolkuja, joita seuraamalla saamme tietyn tiedon palaamaan mieleemme. Toisin sanoen muistijäljen vahvuus on sen hakuvihjeiden vahvuudessa. Ensimmäisessä blogimerkinnässäni käsittelin unohtamisen merkitystä oppimiselle. Lisätään sen blogimerkinnän aiheeseen vielä se, että unohtaminen parantaa nimenomaan tärkeiden hakuvihjeiden vahvuutta karsimalla tarpeettoman tai kumotun tiedon hakuvihjeet. Mieleenpalauttamiselle tärkeää on siis luoda hakuvihjeitä, joita itse kutsun toisinaan muistiankkureiksi.

Miten hyviä hakuvihjeitä sitten luodaan? Vaivalla, ja tietysti metakognition avulla. Lyhyesti sanottuna se, minkä mieleen palauttaminen on vaikeaa, jää lopulta parhaiten mieleen. Se on palautettavissa helpoiten säilömuistista ja jättää pisimmän muistijäljen. Jos asian muistaminen on niin vaikeaa, että joudut kehittämään muistisäännön tai soveltamaan tietoa ja pohtimaan sitä, miten voisit oppia ja muistaa parhaiten, aina parempi. Kääntäen: Easy come, easy go. Helposti muistettu häviää usein yhtä helposti. Monesti on niin, että juuri ne helpoimmat itsestäänselvyydet ovat koetilanteessa hävinneet mielen muistivarastoista. Tätä kutsutaan osaamisharhaksi.

Kantapään kautta-ajattelu pätee kuitenkin vain mieleen palauttamiseen (retrieval). Edelleen kouluopetuksessa ja muissa oppimistilanteissa on syytä toteuttaa ensimmäinen oppimiskerta hauskalla, positiivisella ja helpolla tavalla. Kun vahvistumaan, hautumaan ja uudelleenjärjestymään  jäänyt, melkein unohdettu asia palautetaan kertausvaiheessa mieleen, on syytä käyttää apuna halutun hankaluuden käsitettä (desirable difficulties).

Haluttu hankaluus ja ELCTB-periaate

Ajatus siitä, että oppimisen tulisi olla helppoa ja vaivatonta on heitettävä nykytiedon valossa romukoppaan. Tutkijapariskunta Elisabeth ja Robert Bjork ovat lanseeranneet käsitteen “desirable difficulties”, joka tarkoittaa sitä, että haastavampi ja enemmän työtä vaativa oppiminen on usein parempaa, syvempää ja pitkäikäisempää kuin näennäisen helposti tapahtuva. Lisäksi vaikeamman kautta opittu tieto on sovellettavissa paremmin jälkikäteen, luultavasti siksi, että sitä on joutunut käsittelemään monelta kantilta jo oppimisvaiheessa.

Hankaluutta ei pidä sotkea epämiellyttäviin tunteisiin. Paremminkin voisi ajatella niin, että sellaisen asian eteen kannattaa nähdä vaivaa, johon ihminen on motivoitunut ja jonka omistajuuden hän haluaa. Toisinaan tulosten eteen täytyy uhrata aikaa ja siirtyä epämukavuusalueelle. Lopussa kiitos seisoo.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että emme kertaa oppimaamme toistamalla samoja harjoitteita, joita olemme aikaisemmin tehneet, vaan keksimme uutta ja vaikeaa. Teemme asioita eri tavalla ja vaikeutetusti. Emme harjoittele yhtä asiaa kunnes osaamme sen, vaan vaihtelemme tehtävätyyppejä, harjoituksia ja toimintatapoja ennalta-arvaamattomasti. Vältämme osaamisharhaa vaikeuttamalla, emme helpottamalla tehtäviä. Olennaista on nostaa riittävästi vaatimustasoa. Periaate on, että oppiminen muuttaa aivojemme rakennetta. Tehokas oppiminen muuttaa aivojemme rakennetta tehokkaasti. Bjorckin pariskunta onkin lanseerannut ajatuksen “Effortful learning changes the brain”.

Haaste opettajalle

Opettajalle tämä luo ongelman. Jos nostamme vaatimustasoa liikaa, oppija ei saa positiivista palautetta ja kokemusta oppimisesta. Muistakaamme flow-teorian nelikenttä, jossa kykyjen ja haasteen tason pitäisi löytää tasapaino oikean motivaation ja flow:n löytämiseksi. Jos emme vaadi tarpeeksi, oppiminen on lyhytkestoista ja tehotonta, eikä motivoi nopeimpia oppijoita. Jos vaadimme liikaa, synnytämme agressiota ja turhautumista. Oppijan motivaatio laskee molemmissa tapauksissa. Kyky eriyttää opetusta ja löytää jokaiselle oppijalle sopiva haastavuustaso oikealla hetkellä onkin opettajan tärkeimpiä pedagogisia taitoja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s